Avaruuden teoriat

Avaruudesta käsitteleviä teorioita on käytännössä yhtä monta kuin on niitä pohtivia ihmisiäkin. Tuntuu tällä hetkellä siltä, että jokainen taho, aivan virallisia organisaatioita myöten (NASA jne.)

Avaruus on fiktion suosikkikohde

Ihminen on kiinnostunut kaikesta. Olemme kiinnostuneita itsestämme ja toisista, valtameristä ja taivaasta, olemme kiinnostuneita äärimmäisen pienistä ja valtavan suurista asioista. Mutta erityisen kiinnostuneita me tunnumme

Mielenkiintoiset avaruusprojektit

Avaruuden tutkiminen ei ole pelkästään maata uhkaavien asteroidin etsimistä tai mustien aukkojen analysointia. Ihmiskunta on aina ollut erityisen kiinnostunut astrofysiikasta ja -teknologiasta, sillä monesti avaruuden

Videopelit avaruusteemalla

Avaruus on kiehtonut ihmisiä aikojen alusta asti. Aikamme nerokkaimmat filosofit tutkivat, mitä taivaalta löytyy ja mitä salaisuuksia avaruus kätkee sisälleen. Paljon onkin saatu selville, ja

Suomalaisten avaruusseikkailut

Otsikko antaa ehkä hieman väärän kuvan artikkelista, sillä vaikka monet suomalaiset avaruuteen haluaisivat, ei yksikään suomalainen sinne vielä toistaiseksi ole päässyt. Suomi ei ole tunnettu

Ensimmäiset avaruuslennot

Avaruuslennolla tarkoitetaan avaruuteen suuntautuva lentoa. Avaruuslento voi olla suuntautunut Maan kiertoradalle, Maan kiertoradasta eteenpäin tai se voi olla niin sanottu ballistinen hyppy. Tarkkaa rajaa maapallon

Askel alkeishiukkasfysiikkaan

Alkeishiukkasfysiikka, englanniksi ”elementary particle physics”, määritellään fysiikan osa-alueeksi, jossa tutkimuksen kohteena ovat aineen pienimmät eli atomia pienemmät rakenneosaset, niiden ominaisuudet, käyttäytyminen ja keskinäiset perusvuorovaikutukset. Alkeishiukkasten