Mielenkiintoiset avaruusprojektit

Avaruuden tutkiminen ei ole pelkästään maata uhkaavien asteroidin etsimistä tai mustien aukkojen analysointia. Ihmiskunta on aina ollut erityisen kiinnostunut astrofysiikasta ja -teknologiasta, sillä monesti avaruuden uskotaan pitävän hallussaan avaimet tulevaisuuden yhteiskuntaan. Avaruudesta uskotaan löytyvän ratkaisu kärsivän maapallon ongelmiin, joista silloin tällöin näemme vilahduksia uusimmissa scifi-elokuvissa ja tiededokumenteissa. Kaiken kaikkiaan tähtitiede onkin yksi maailman työllistetyimmistä ja samalla eniten rahaa vievistä tiedealoista.

Tiedealojen kehittyessä on julkaistu myös yhä haastavampia avaruusprojekteja. Nykyään projekteja ei tee pelkästään NASA ja muiden maiden avaruuskeskukset, vaan myös yksityiset tahot. Uutta suunnitelmaa varten tarvitaan aina visiota, tietotaitoa, paljon rahaa ja luonnollisesti hieman hulluutta. Monien suunnitelmien kehittäminen, toteutus ja päättyminen voi viedä vuosikymmeniä, joten kyseessä ovat ehdottomasti tämän ajanjakson megaprojektit. Olemme keränneet artikkeliimme muutaman mielenkiintoisen ja ajankohtaisen avaruusprojektin.

Yksisuuntainen matka Marsiin: Mars One

Varmasti mielenkiintoisin ja kohutuin viime aikojen projekteista on Mars One. Sen päällimmäisin tarkoitus on luoda ihmisasutusta Marsille, mutta viedä ensimmäinen ihminen planeetalle vuoteen 2024 mennessä. Tähän mennessä yli 200 000 ihmistä on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi tähän haastavaan tehtävään. Tällä hetkellä projekti kerää rahoitusta ja kehittää tarvittavaa teknologiaa, joka veisi tarkan valintaprosessin läpäisseet astronautit punaiselle planeetalle. Mars on ensimmäinen ihmisen vierailema planeetta.

Mars One -projektin kaikkein radikaaleimman osuuden toteutus, eli vakituisen asutuksen ja avaruuskeskuksen rakentaminen planeetalle, vie vielä kymmeniä vuosia. Luonnollisesti projektin tulevaisuus perustuu täysin ensimmäisten avaruuslentojen ja Mars-kokemusten lopputulokseen. Mars One -projektin isä on hollantilainen liikemies Bas Lansdorp, joka kattoi projektiin idean lisäksi myös mittavan rahoituksen sekä muiden liikemiesten tuen. Projekti tullaan televisioimaan tosi tv-ohjelman tavoin tulevaisuudessa, joka on vain lisännyt yleisön kiinnostusta.

Asteroidin nappaaminen

Suurin uhka Maan tulevaisuudelle on mahdollinen asteroidin törmäys. Jättimäisen asteroidin uskotaan hävittäneen dinosaurukset maapallolta miljoonia vuosia sitten, ja tänä päivänä pelätään saman toistuvan uudelleen. Asteroidin päälle laskeutuminen ja siihen poraaminen kuulostaa melkeinpä täydelliseltä fiktiolta, mutta NASA suunnittelee lassoavansa yhden aurinkokunnassa pyörivistä asteroideista ja tuovansa se kuuta kiertävään ilmakehään. Astronautit voivat sen jälkeen vierailla sen päällä ja tehdä tutkimuksia.

Asteroidin kiinniottamisen suunnittelu on jo niin pitkällä, että NASA on jo valinnut kolme projektiin sopivaa kohdetta. Tutkimusten päätyttyä tiedemiehet aikovat murskata asteroidin kuun pintaan, joka kuulostaakin hyvältä idealta. Projektin ainoa ongelma on tarvittavan teknologian kehittäminen ja mahdollisen asteroidin siirron yhteydessä avaruudessa liikkuvat muut satelliitit, kansainvälinen avaruusasema ISS ja avaruusromu, jotka voivat olla vakavia vaaratekijöitä tehtävää suorittaville astronauteille.

Uudelleenvierailu kuun pinnalla

Ensimmäisen kerran ihminen käveli kuun pinnalla vuonna 1969. Jostain syystä kuuohjelma ei ole jatkunut nykypäivään asti, vaikka yhteensä 12 astronauttia vierailivat kuun pinnalla 1960- ja 70-lukujen aikana. NASA on jo ilmoittanut jäävänsä ulos suunnitelmista, joiden tavoitteena on lähettää ihmisiä uudelleen kuuhun. Tästä johtuen monet muut mahtimaat, kuten Intia, Etelä-Korea ja Kiina, ovat jo tiedottaneet omista tavoitteistaan lähettää ihmisiä kuun pinnalle.

Intia pyrkii pääsemään tavoitteeseensa vuoteen 2020 mennessä ja Etelä-Korea vuoteen 2025. Toinen avaruustieteiden ykkösmaa, Japani, on muita maita kunnianhimoisempi. Se suunnittelee lähettävänsä omat astronauttinsa kuuhun vuoteen 2020 mennessä ja rakentavansa sinne tukikohdan vuoteen 2030 mennessä. Kuumatkailusta on siis muodostunut melkeinpä suurmaiden varustelukilpailu, joka onkin huomattavasti parempi asia kuin ydinaseilla uhkailu. Tulevaisuudessa voimmekin siis odottaa mielenkiintoisia uutisia aiheen tiimoilta.

Venuksen valloittaminen

Kuun lisäksi avaruusprojektit ovat onnistuneesti laskeneet muutamia luotaimia Venuksen pinnalle 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Tuolloin neuvostoliittolainen Venera-projekti lähetti maailmaan ensimmäiset ja ainoat kuvat planeetan pinnalta. Venäjä suunnittelee paluuta Venukselle uuden Venera D -projektin myötä, jossa venäläiset tulevat tekemään yhteistyötä Euroopan avaruuskeskuksen, ESA:n, kanssa. Eurooppalaiset ovat tehneet oman Venus-luotaimensa, nimeltään European Venus Explorer, mutta projekti jouduttiin keskeyttämään rahoituspulan takia.

Uudelleenkäytettävä avaruuslentokone: Skylon

Skylon, tai pidemmältä nimeltään Reaction Engines Skylon, on brittiläisen Reaction Engines Limitedin työn alla oleva uudelleenkäytettävä avaruuslentokone. Sen on tarkoitus nousta maan kiertoradalle ilman useampaa rakettivaihdetta. Konetta suunnitellaan käytettävän rahdin kuljetukseen, mutta se voidaan myös muuttaa matkustajaliikenteeseen sopivaksi rahtitilaan istutettavalla matkustajamoduulilla. Yhden Skylon-koneen odotetaan lentävän ainakin 200 lentoa, ja koneen voima tulee ainutlaatuisesta Sabre-hybridimoottorista. Julkaisuajankohta ei ole vielä tiedossa.

Virgin Galactic: yksityiset avaruuslennot

Virgin Group -konsernin johtajan Richard Bransonin ideasta syntynyt Virgin Galactic -avaruuslento-ohjelma perustettiin jo vuonna 2004. Sen tavoite on tarjota kaupallisia avaruusmatkoja yksityishenkilöille noin 100 kilometrin korkeuteen. Hintana kuuden minuutin painottomuudesta joutuisi maksamaan noin 200 000 euroa. Projekti joutui kuitenkin vastatuuleen, kun siinä käytetty lentokonetyyppi, SpaceShipTwo, räjähti koelennon aikana vuonna 2014. Avaruuslentojen koelennot ovat kuitenkin jatkuneet menestyksekkäästi 2010-luvun lopulla, ja avaruusturismin uskotaan alkavan lähiaikoina.

James Webb -teleskooppi jatkaa Hubblen jalanjäljillä

NASA:n tulevaisuuden suunnitelmissa on laukaista avaruuteen James Webb -avaruusteleskooppi, jonka on tarkoitus olla tunnetun Hubble-teleskoopin seuraaja. Uutta seuraajaa on suunniteltu jo vuodesta 1996 lähtien, ja sen suunniteltu laukaisu tapahtuu näillä näkymin maaliskuussa vuonna 2021. Webb-teleskooppi tulee havaitsemaan näkyvän valon sekä infrapunan aallonpituuksilla, joka tekee siitä erinomaisen laitteen monenlaisten kohteiden havaitsemiseen. Teleskooppi on nimetty Apollo-ohjelmissa merkittävästi vaikuttaneen NASA:n johtajan, James Webbin, mukaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *